On kulunut jo yli 20 vuotta, kun ensimmäinen Tomb Raider -peli saapui markkinoille.
Vuonna 1996 PlayStationille ja MS-DOSille ilmestyneestä pelistä tuli ilmiö – johtotähtenään seksikkääksi mielletty pelihahmo Lara Croft.
Ensimmäinen Tomb Raider -elokuva ilmestyi 2001 ja pääosaan nousi Angelina Jolie.
Pelisarja on jatkanut eloaan ja ei tullut suurena yllätyksenä, että myös uutta Lara Croft -elokuvaa on tulossa.
Tomb Raider aloittaa kaiken elokuvien saralla alusta ja pääosassa nähdään ruotsalainen Oscar-voittaja Alicia Vikander (The Danish Girl, Ex Machina). Lisäksi mukana on mm. The Shield – Lain varjolla -sarjasta tuttu Walton Goggins ja ohjauksesta vastaa norjalainen Roar Uthaug.
Ensi-ilta koittaa 16. maaliskuuta 2018 ja ohjaaja Uthaug ilmoitti juuri Instagramissa, että kuvaukset ovat käynnistyneet!
Lähde: Coming Soon