Vuonna 1990 syntynyt James Pond oli hahmo, jossa oli aineksia uudeksi Marioksi ja Soniciksi. Veikeännäköisessä kalahahmossa oli huumoria ja vetovoimaa, mutta kohtalo ei sovittanut sille pitkäkestoisen tähden paikkaa.
Ensimmäinen, James Bondia parodioinut James Pond ilmestyi 1990 Amigalle, Atari ST:lle, Sega Mega Drivelle ja jo monien unohtamalle, englantilaiselle Acorn Archimedes -tietokoneelle.
James Pond on jäänyt allekirjoittaneelle hyvin mieleen lapsuudesta – tosin enemmän tuli pelattua kakkososaa, jonka pariin pitää vielä Turbovisionkin puitteissa palata.
Ykkösosa oli tasohyppelypeli, jota voisi pikemminkin kutsua tasouiskenteluksi. Hyvän vertauskohdan löytää tietenkin Super Mario -peleistä, joiden vesitasojen vetovoimaan James Pond ei yllä.
Pelasin James Pondia nyt Amiga 500:lla. Peli näyttää ja kuulostaa hyvältä – James Bond -parodiointia on käytetty hyväksi mm. kenttien nimissä. Uiskentelu on kuitenkin hivenen kankeaa ja pelisession aikana tulee pohtineeksi kaiken aikaa, että perinteisempi tasohyppely kuivalla maalla olisi toiminut paremmin.
On kuitenkin helppo kuvitella, että moni löytäisi iloa tästä edelleen 27 vuotta myöhemmin!
Turbovisio palasi hetkeksi veikeän hahmon pariin, katso video alla: