Kalasataman Verkkosaareen sijoittuvan vähähiilisen viherkorttelin laatukilpailun voittajaksi esitetään Hartelan ehdotusta ”Grün in der Mitte”. Ehdotuksen arkkitehtuurista on vastannut Arkkitehtitoimisto Anttinen Oiva arkkitehdit Oy. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan 28. syyskuuta 2021.
Helsingin kaupungin järjestämä Verkkosaaren pohjoisosan Mitte-nimisen korttelin 10656 asuntotonttien 1 ja 2 laatukilpailu päättyi keväällä 2021.
– Idea energiatehokkuuteen liittyvästä tontinluovutuskilpailusta syntyi kaupungin ympäristöpalveluiden toimesta jo muutama vuosi sitten osana Fiksu Kalasatama -hanketta. Kilpailun kohteeksi valikoitui siten Verkkosaaren pohjoisosan Mitte-kortteli. Kilpailun teemaa laajennettiin käsittämään energiatehokkuuden lisäksi myös vähähiilisyys ja vehreys, kertoo Kalasataman projektinjohtaja Hannu Asikainen.
Kilpailun tavoitteena oli tuottaa arkkitehtonisesti korkeatasoinen viherkortteli, josta muodostuu kaupunkikuvallisesti omaleimainen ja toteutuskelpoinen asuin- ja liikerakentamisen kokonaisuus. Samalla kilpailussa etsittiin kilpailualueen asuinkerrostalotonteille toteuttajaa ja suunnittelijaa.
– Avoimeen laatukilpailuun toimitettiin määräaikaan mennessä 12 hyväksyttyä ja korkeatasoista ehdotusta, joten kilpailun voidaan todeta onnistuneen erinomaisesti ja edistävän Hiilineutraali Helsinki 2035 –tavoitteen saavuttamista, arvioi johtava kiinteistölakimies Martti Tallila.
– Tällä kilpailulla on suuri merkitys alalle. Korkealaatuiset ehdotukset osoittavat, että suomalainen rakennussektori on jo nyt kykenevä toteuttamaan vähähiilisiä ratkaisuja esteettisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Ehdotusten monet energiatehokkaat ja vähähiiliset ratkaisut ovat valmiita otettavaksi käyttöön heti mitä erilaisimmissa rakennushankkeissa, toteaa kilpailussa asiantuntijana toiminut tiimipäällikkö Jessica Karhu Rakennustiedosta.
Mitte-korttelista rakennetaan energiatehokas
Voittajaksi esitettävässä ehdotuksessa tontin 1 E-luku on 32 kWh E/m², a ja tontin 2 E-luku on 33 kWh E /m², a. Rakentamismääräykset täyttävän, yli kolmikerroksisen asuinkerrostalon E-luku saa olla suurimmillaan 90 kWh E/m², a. Verrattuna normaaliin rakentamiseen, voittajaehdokkaan E-luku on tästä vain noin kolmannes eli ehdotetut rakennukset ovat erittäin energiatehokkaita. Ehdotuksessa esitetyt energiasäästöratkaisut ovat yleisesti käytössä olevalla tekniikalla toteutettavissa.
Ehdotuksen E-luku alittaa myös vaaditun A-luokan raja-arvon 75 kWh E /m² kirkkaasti ja on toteutuessaan yksi harvoista Suomessa rakennetuista alle 40 kWh E /m² E-luvun omaavista asuinkerrostaloista. Onnistuminen tässä on monen tekijän summa – kohteessa on mietitty, miten energiaomavaraisuus olisi saavutettavissa sekä sovellettu ennakkoluulottomasti kaikkia hukkaenergian talteenottomahdollisuuksia.
Mitte-korttelin lämmöntuotanto tapahtuu lähes omavaraisesti lämpöpumppujärjestelmällä, johon liittyy noin 1,5 kilometriä syvä geoterminen kaivo. Geotermisen porakaivon lisäksi lämpöpumppujärjestelmä saa syötteensä muun muassa kiinteistössä syntyvästä hukkaenergiasta, ulkoilmasta sekä jätevedestä. Varastoitunutta energiaa voidaan hyödyntää myös naapurikortteleiden lämmitystarpeissa. Lämpöpumppujen tarvitsemaa sähköä tuotetaan korttelissa aurinkosähköjärjestelmällä.
– Ratkaisut ovat hyödynnettävissä myös muissa hankkeissa. Ennen hankkeeseen ryhtymistä geotermisten kaivojen suunnittelu vaatii toki maaperätutkimuksia. Yhteistyö Helenin kanssa geotermisen ylijäämälämmön saamiseksi kaupungin verkkoon on varmasti kaikkia hyödyttävä asia, pohtii Jessica Karhu.
Voittajaksi esitettävän kilpailuehdotuksen hiilijalanjälki 50 vuoden ajalle laskettuna on 423 kg CO2-ekv./m2. Ehdotuksen hiilijalanjälki on 25 % kilpailuehdotusten keskiarvoa pienempi ja ympäristöministeriön tänä vuonna valmistuneen Carbon Footprint Limits for Common Building Types -raportin mukaan materiaalipäästöt A1-A3 ovat keskiarvoa noin 20 % pienemmät.
– Ehdotuksessa on otettu huomioon kokonaisuus, vähennetty energian päästöjä, optimoitu materiaalien kulutusta ja valittu vähäpäästöisempiä materiaaleja, kertoo kilpailussa asiantuntijana toiminut Project Manager Sara Tikka One Click LCA:sta.
Rakennuksen osalta suurimmat päästöt tulevat rakennusmateriaalien valmistuksesta. Suunnitelmassa on kuitenkin käytetty teknologiaa, jonka ansiosta runkoon ja perustuksiin kuluu noin puolet vähemmän massaa, mikä vähentää betonin määrää ja näin ollen myös päästöjä huomattavasti. Kaikilta osin ehdotuksessa on pyritty optimoimaan niin materiaalien kulutusta, kuin näiden päästöjäkin. Käytön aikaisia päästöjä on pyritty pienentämään hyvällä energiatehokkuudella, maalämmöllä sekä aurinkopaneelien käytöllä.
Kortteliin lähes 200 asuntoa, puistomainen sisäpiha ja robottiparkki
Kilpailun arviointiryhmän mukaan ”Grün in der Mitte” -ehdotuksen arkkitehtoniset elementit palvelevat tarkoitustaan ja ovat hyvin perusteltuja.
– Voittajaksi esitettävässä ehdotuksessa kilpailun tavoitteet on ymmärretty oivallisesti ja onnistuttu ottamaan ne erinomaisesti osaksi arkkitehtuuria ja suunnitteluratkaisuja. Kilpailuehdotuksessa ei ole mitään ylimääräistä tai karsittavissa olevaa ja työ muodostaa näin erinomaisen lähtökohdan jatkosuunnittelulle ja rakentamiselle, kuvaa arviointiryhmän puheenjohtaja, tiimipäällikkö ja arkkitehti Matti Kaijansinkko.
Ehdotuksen asuntoratkaisut ovat toimivia – korttelin runkorakenne mahdollistaa muuntojoustavuuden tarjoten sopivia asuntoja erilaisille elämäntilanteille. Läpitalon asuntoja on paljon ja ne ovat valoisia. Täydentävissä rakenteissa ja sisätilojen näkyvissä pinnoissa on käytetty runsaasti puuta.
Ehdotus pitää sisällään puistomaisen, maanvaraisen sisäpihan, jonka toteuttamisen mahdollistaa suunnitelmassa esitetty robottiparkki. Robottiparkissa automatisoitu pysäköintijärjestelmä hoitaa ajoneuvon pysäköinnin varsinaiselle pysäköintipaikalle, eikä kuljettajan tarvitse kuin ajaa auto sisäänkäynnin kohdalle. Suunnitelmassa on panostettu myös viherkertoimeen: luonnon monimuotoisuus, kierrätysmateriaalien käyttö sekä veden kierrätys on kattavasti huomioitu.
Korttelin kahdella tontilla on asuinrakennusoikeutta yhteensä 17 000 kerrosneliömetriä sekä liiketilaa yhteensä 500 kerrosneliömetriä. Tonteille rakennetaan lähes 200 asuntoa yli 300 asukkaalle. Ensimmäiselle tontille tulee sääntelemättömiä vapaarahoitteisia asuntoja niin, että toteutettavasta asuinrakennusoikeudesta enintään puolet saa olla vuokra-asuntoja. Lisäksi tontille tulee liiketilaa. Toiselle tontille rakennetaan hitas-omistusasuntoja.
Kaupunkiympäristölautakunnan ratkaistua kilpailun ja kaupunginvaltuuston hyväksyttyä tonttien myynti- ja vuokrausperiaatteet kaupunki allekirjoittaa voittajan kanssa toteuttamissopimuksen ja kiinteistökaupan esisopimuksen. Rakentaminen korttelissa alkaa vuonna 2023. Toteutussopimuksessa kaupunki edellyttää, että rakennukset valmistuvat viimeistään vuonna 2026.
Kuva: Anttinen Oiva arkkitehdit Oy.