Mullistava langaton Bluetooth-kaiutin Suomesta – saunaankin sopiva ZONE kestää kylmän, kuuman ja kosteuden

Suomessa kehitetty uudenlainen langaton kaiutin on aloittamassa maailmanvalloituksensa. Patentoitu ja mallisuojattu ZONE-niminen kaiutin on vedenkestävä, kylmänkestävä ja lämmönkestävä, ja se soveltuu normaalien kuunteluolosuhteiden lisäksi myös esimerkiksi saunaan tai talviseen ulkoilmaan.

Kahden kuopiolaislähtöisen kolmikymppisen asentajan kehittämä ZONE on äänentoistoltaan äärimmäisen korkeatasoinen. Lisäksi ZONEa voi käyttää valaistuksensa sekä maljamaisen muotoilunsa vuoksi säilytysastiana tai vaikkapa juomien jäähdyttämiseen. Kaiutin on saanut arvostetun Design from Finland -merkin.

– Olemme juuri käynnistäneet toisen joukkorahoituskieroksemme Indiegogo-sivustoilla. Saimme viime vuoden lopulla järjestetyllä ensimmäisellä kierroksella parisen sataa tilausta ja haemme nyt vähintään saman verran lisää voidaksemme käynnistää ZONEn massavalmistuksen, kertoo kaiuttimen pääsuunnittelija, toimitusjohtaja Jarno Voutilainen Northern Pails Oy:stä.

ZONE on jo saanut yhteydenottoja lukuisilta jälleenmyyjiltä ympäri maailman Etelä-Afrikkaa ja Japania myöten. Lisäksi monet kansainväliset mediat ovat olleet kaiutinkeksinnöstä kiinnostuneita.

– Langattomien kaiuttimien kysyntä on suorastaan räjähtänyt käsiin parin viime vuoden aikana. Markkinoilla on sen vuoksi suurta kiinnostusta ja kysyntää kaikille alan uusille keksinnöille, toteaa ZONEn markkinointijohtaja Jari-Matti Kärkiö. – ZONE on lisäksi suunniteltu ajatellen kestävää kehitystä. Laitteen rakenne on modulaarinen, joten sen osat ovat tarvittaessa helposti vaihdettavissa, Kärkiö jatkaa.

ZONEn takana olevat Kärkiö ja Voutilainen ovat lapsuudenkavereita Kuopiosta ja molemmat ovat töissä teknisellä alalla. Idea ZONEn kehittämiseen syntyi, kun Voutilainen halusi juuri remontoimaansa saunaan myös musiikkia, mutta ei halunnut sinne mitään kiinteitä ratkaisuja. Ensimmäisistä kokeiluista syntyi lopulta ZONE, eli 360-asteen hifi-äänentoistolla varustettu Bluetooth-kaiutin, jossa on lisäksi mm. musiikin rytmiin reagoiva ja säädettävä RGB LED-valaistus.

ZONE on jo saanut lukuisia yhteistyökumppaneita mm. allas- ja sauna-alalta, kuten KuumaLähde ja Mondex sekä musiikkialalta, kuten studio- ja tuotantopalveluita tarjoava Jiffel. ZONEn mainoskasvona toimii mm. nyrkkeilijä Robert Helenius, jonka kanssa yhtiö on jo kuvannut kansainvälisen mainosvideon.

Joukkorahoitukseen voi osallistua täällä.

Teknisiä tietoja:

– Joka puolelle kaiutinta kantautuva 360-asteen äänentoisto saumattomasti suuntaavalla äänenjaolla

– Kaiuttimet: Dual Coil Woofer 1 x 89 mm, Tweeters 2 x 40 mm

– Taajuudet: 80Hz – 20 kHz

– Signaali-kohinasuhde: 85 dB

– Musiikin rytmiin reagoiva ja säädettävä RGB LED-valaistus

– Kaikki toiminnot ovat erikseen päälle/pois kytkettävissä

– Kymmenen tunnin akunkesto

– Kylmän-, lämmön- ja vedenkestävä

– 15 metrin päähän ulottuva langaton Bluetooth-yhteys

– Laitteen pohjassa on liiketunnistinvalaistus, joten sitä voi käyttää pimeässä myös taskulampun tavoin

– Yhdistyy mihin tahansa Bluetooth-laitteeseen

– Toimii myös USB-lataamona esimerkiksi matkapuhelimille tai tableteille

– Auxiliary Port (AUX) -liitäntämahdollisuus, käyttömahdollisuus esim. soundbarina

– Laitteen koko: 278 mm x 260 mm x 260 mm, paino 2,5 kiloa

Katso saunaesittely alta – ZONE mahdollistaa myös kännykässä puhumisen!

Jaa artikkeli: