Paperboy on jäänyt itselleni mieleen yhtenä ikimuistoisimmista peleistä. Viimeksi olin pelannut peliä Xboxilla Midway Arcade Treasures -kokoelman yhteydessä 2000-luvun alussa.
The Daily Sun -lehteä tilaajille toimittavasta postipojasta kertova peli ilmestyi alunperin kolikkopelinä 1984. Arcade-laitetta komisti polkupyöräntanko! Myöhemmin lukuisat pelikoneet saivat siitä oman versionsa.
Pelin idea on hyvin yksinkertainen: pelaaja ohjaa polkupyörällä liikkuvaa poikaa, väistelee esteitä ja heittää sanomalehtiä postilaatikoihin tai oville.
Päätin kaivaa esille sekä Amiga- (1989) että Commodore 64 -versiot (1986).
Amiga 500:n versio on selkeä ja helposti ohjattava – jotenkin kaikkea muuta kuin muistikuvat…
Commodore 64:n Paperboyn kanssa onkin heti enemmän kuin kotonaan – tämä oli se peli, jota tahkosin tuntikausia lapsena. Tällöin oli hauskaa, kun ikkunat särkyivät sanomalehdestä eikä pelin äärimmäinen vaikeustaso ärsyttänyt lainkaan.
C64:n versiossa on välillä hieman vaikea hahmottaa missä menee sekä paikallaan olevien että liikkuvien esteiden ääriviivat. Ja reitin loppuosa on edelleen todella vaikea. Amigalla pääsin heti ensimmäisellä kerralla loppuun, jossa – jostain syystä – odottaa hurraava yleisö, mutta Kuusnepalla se ei niin yksinkertaista ollutkaan.
C64:llä liikkuvat esteet kuten autonrenkaat tulevat ajoittain vastaan niin yllättäen, että niitä ei mitenkään ehdi väistää. Toisaalta ne tulevat ruutuun aina samalla tavalla, joten radan oppii lopulta ulkoa.
Vioista ja puutteista huolimatta pelissä on jotain koukuttavaa. Mikäli aikaa olisi enemmän, voisin hyvinkin kuvitella palaavani pidemmäksikin aikaa Paperboyn pariin.
Turbovision C64-sessio taltioitiin videolle alle:
