Se7en – Seitsemän oli yksi 90-luvun suurimmista elokuvista. David Fincherin ohjauksesta on tullut ajaton kulttiklassikko.
Fincherin esikoisohjaus Alien 3 oli flopannut, mutta vuoden 1995 psykologinen trilleri sai musiikkivideoista ja mainoksista uransa aloittaneen ohjaajan nimen kaikkien huulille.
Elokuvan loppukohtaus on jäänyt varmasti monelle mieleen: Mills löytää laatikosta vaimonsa pään.
Se tuli kuitenkin kokonaisuuteen oikeastaan vahingossa, paljastaa Hollywood Reporter.
Ohjaaja Jeremiah Chechik oli jäänyt pois projektista ja sitä tarjottiin Fincherille. Andrew Kevin Walker oli jo käsikirjoittanut elokuvan osittain uudelleen.
– Fincher osoitti jonkinlaista kiinnotusta ja samalla tuli maininneeksi pään laatikossa. Ei, ei, ei, olemme lähettäneet sinulle väärän käsikirjoituksen, käsikirjoittaja Walker kertoo.
Fincherille oli lähetetty virheellisesti vanha käsikirjoitus. Kun hän tarkasteli uutta käsikirjoitusta, hän sanoi, että sitä hän ei ollut kiinnostunut tekemään. Ilman vahinkoa Fincher ei olisi välttämättä ohjannut koko elokuvaa!
Lähde: Hollywood Reporter